Palatko halusta kehittyä B2B-myynnissä?

Etusivu » Päättyneet haut » Palatko halusta kehittyä B2B-myynnissä?

Sytytkö ajatuksesta neuvotella B2B-päättäjien kanssa ja samalla auttaa yrityksiä menestymään paremmin? Koetko nopeasti kasvavassa ympäristössä työskentelyn inspiroivana?

Jos vastasit kyllä, suosittelemme jatkamaan lukemista, sillä meillä on paikka sinulle kasvuyrityksessä! 

Me Northboundilla olemme jo 4 vuoden ajan auttaneet suomalaisia yrityksiä menestymään paremmin myynnissä. Tarjoamme palveluna systemaattista ja markkinalähtöistä tapaa myydä enemmän, ja meihin luottavat useat Suomen tunnetuimmista brändeistä. B2B-myynti on murroksessa ja jatkuvasti kehittyvälle palvelukokonaisuudelle on huomattu olevan jatkuvasti kasvavaa kysyntää. Se on helppo osoittaa jo neljä vuotta jatkuneella vauhdikkaalla kasvullamme. 

Käynnistimme loppuvuodesta uuden hankkeen, jossa palvelemme asiakkaitamme myös puhelimitse, ja kasaamme nyt tiimiä tähän liiketoimintaan.  Tarkoituksenamme on tarjota puhelimitse tapahtuvaa asiakashankintaa asiakkaidemme myynnin ja liiketoiminnan edistämiseksi. Soittotyön tavoitteena on sopia tapaamisia asiakkaamme ja potentiaalisten liidien välillä. 

Tämän soittotyön toteuttaminen on sinun tärkein työtehtäväsi.  

Työskentelyn tueksi käytämme dataan perustuvia laadukkaita soittokäsikirjoja, ja soitettavien kohderyhmien valintaan on käytetty paljon osaamista soittotyön tuloksellisuuden varmistamiseksi. Haluamme tuottaa palvelua asiakkaille laatu edellä, emmekä agressiivisella pakkomyynnillä. 

Etsimme nyt myynnistä kiinnostuneita, oma-aloitteisia ja määrätietoisia henkilöitä tähän porukkaan! Arvostamme hakijassa tietenkin vastaavaa työkokemusta, mutta se ei ole välttämätöntä – tärkeintä on hyvä asenne, rohkeus ja kehittymishalu. Myynti ja erityisesti B2B-myynti on taito, jota arvostetaan korkeasti varsinkin kaupallisissa tehtävissä, ja se antaa hyvät valmiudet todella moneen työelämän rooliin. 

Kasvutavoitteemme ovat kovat, joten toivomme myös sinulta halua kehittyä – vastapainoksi me tarjoamme hyvän korvauksen tehdystä työstä ja mahdollisuuden saada lisävastuuta.

 

Saatat olla etsimämme henkilö, jos:

  • Innostut erilaisten liiketoimintojen ja asiakkaiden myynnin kehittämisestä.
  • Sinulla on myynnillinen tapa ajatella.
  • Koet kasvuyrityksessä tapahtuvan jatkuvan muutoksen inspiroivana.
  • Et lannistu, vaikka soittotyössä tulisitkin kuulemaan paljon “ei kiitos” -lauseita.
  • Kaipaat joustavaa osa-aikaista työsuhdetta esimerkiksi koulun, harrastuksen tai toisen projektin rinnalle.

 

Tarjoamme sinulle:

  • Erinomaisen paikan oppia ja kehittyä B2B-myynnin asiantuntijaksi. Pääset näkemään miten B2B-myynti voi parhaimmillaan tuottaa tuloksia monikanavaisesti erilaisilla toimialoilla.
  • Rennon, mutta erittäin kehittymishaluisen työkulttuurin, joka tukee oppimista ja kasvua.
  • Hyvät toimistotilat, joissa on tarjolla välipalaa ja laadukasta kahvia
  • Joustavat työskentelytavat ja työtunnit, sekä mahdollisuuden vaikuttaa aidosti ympäristöösi ja työskentelyysi. Työtä voisi olla viikkotasolla arviolta noin 15–20h.
  • Soittotyöstä maksetaan soittajille tuntipalkkaa 13-15€/h, jonka perusteena on soitettujen puheluiden vähimmäismäärä per tunti, sekä tulospalkkiota sovituista tapaamisista. Palkkio jakautuu noin 80% pohjapalkka, 20% tulospalkkio – työtä halutaan tehdä laatu edellä.

 

Meillä on toimisto Helsingissä ja Jyväskylässä, joiden välillä on mahdollista työskennellä joustavasti. Puhelintiimimme toimii kuitenkin ensisijaisesti Helsingissä, joten mahdollisuus työskennellä Helsingissä katsotaan eduksi. Myös etänä työskentely on mahdollista. Työsuhteen alulle ei ole määritelty tarkkaa päivää, mutta tarkoitus on saada toiminta isosti käyntiin jo tulevien kuukausien aikana.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen rekry@northbound.fi sunnuntaihin 10.04.2022 mennessä, niin keskustellaan lisää! Haastattelut aloitetaan jo hakuajalla, eli jos tiedät hakevasi, älä turhaan lykkää hakemista viime tinkaan.

Jäikö jokin vielä mietityttämään? Jos kiinnostuit, mutta jokin asia jäi askarruttamaan tai haluat kuulla lisää yrityksestämme/työnkuvasta, voit soittaa arkipäivisin Juho Hyrylle numeroon 045 806 0288 tai laittaa sähköpostia juho.hyry@northbound.fi.

Julkaistu 17.3.2022  •  Kirjoittaja Jere

Kirjoituksen avainsanat: B2B-myynti | monikanavaisuus | rekry | uusasiakashankinta

Nämä voisivat myös kiinnostaa:

Oletko meidän uusin content specialist?

Mikäli sinulta löytyy osaamista myynnillisestä työstä, mutta kaipaat uusia haasteita B2B-kentältä, meillä voisi olla sinulle kiinnostava mahdollisuus. Porukkaamme etsitään nyt henkilöä, jonka näppäimistöltä syntyy konvertoivaa sisältöä, joka saa monien eri toimialojen päättäjät innostumaan.

Haku on päättynyt.

Lue lisää

Haluatko kehittää kasvuyrityksen asiakkuuksia?

Sytytkö asiakkuuksien kehittämisestä? Koetko nopeasti kasvavassa ympäristössä työskentelyn inspiroivana? Haluatko olla auttamassa Suomen B2B-yrityksiä menestymään paremmin? Myönteisesti vastanneita suosittelemme jatkamaan lukemista, sillä nyt on tarjolla urasi mielenkiintoisin tilaisuus hypätä mukaan Northboundin kasvutarinaan.

Haku on päättynyt.

Lue lisää