Myyntiprosessin alkupään ulkoistaminen tuottaa kaupallista tulosta ja lisää tunnettuutta

Etusivu » Asiakaskokemuksia » Myyntiprosessin alkupään ulkoistaminen tuottaa kaupallista tulosta ja lisää tunnettuutta

“Me haluttiin vauhdittaa ja ulkoistaa myyntiprosessin ensimmäisiä steppejä. Todettiin  samalla, että telesales-lähestyminen luultavasti ei toimi meiän liiketoiminnassa ideaalisti ja markkina on sillä jo vähän kyllästetty”, kuvailee Black Mamba Agencyn toimitusjohtaja ja yksi perustajista Aleksi Lehtonen alkusysäystä Northboundin syksyllä 2020 kanssa aloitetulle yhteistyölle.

Ennen yhteistyön alkua Black Mamballa myyntiä oli tehty pääosin aiempien kontaktien kautta. Vuoden 2020 keväällä perustettu yritys ei myöskään vielä ollut päässyt nauttimaan inboundin hedelmistä, vaan myynti nojasi aktiiviseen kontaktointiin. Myynnin alkupään ulkoistamisen ja vauhdittamisen lisäksi yhteistyön avulla haluttiinkin tavoittaa kiinnostava kohderyhmä laajasti ja kasvattaa kohtuullisen nuoren yrityksen tunnettuutta. 

 

Myynnin alkupään vauhtia saatiin nostettua halutulla tavalla ja hieman reilun puolen vuoden yhteystyön aikana Lehtonen on päässyt pitämään arviolta 120 tapaamista.

“Tämä tarkoittaa, että näille kaikille on päästy avaamaan tarinaa meistä. Osa tapaamisista alkaneista prosesseista on myös edelleen kesken.”

Kaupallisesti kontaktointikampanjoista saaduista avauksista on viety maaliin jo pari isoa onnistumista.

“Saatiin tämän yhteistyön kautta käynnistettyä kaksi meille merkittävän kokoista asiakkuutta”, iloitsee Lehtonen.

“Me ollaan tyytyväisiä ja myös loppuasiakas on todella tyytyväinen. On siis tullut hyviä matcheja”, jatkaa Lehtonen hyvin toimineesta tavasta tehdä kohderyhmäpoimintoja.

 

Northboundin kanssa työskentelyä Aleksi Lehtonen kuvailee mutkattomaksi ja vaivattomaksi. Erityisesti Northboundin nopea reagointikyky on tehnyt yhteistyöstä Lehtosen suuntaan helppoa.

“Alkupään pienten, ja tarkoitan siis tosi tosi pienten haparointien jälkeen, tekeminen teidän kanssa on ollut tosi helppoa.”

Myös yhteistyön kehittäminen ja palaverikäytännöt saavat Lehtoselta kiitosta.

“Tämä malli, että palavereissa mietitään kehittävällä otteella kampanjan sisältöä ja sen yleistä toimivuutta tai vaihtoehtosesti tarkastellaan tekemistä koko projektin kannalta, on toiminut meille hyvin.”

Black Mamba Agency 

Black Mamba Agency on erikoistunut tuottamaan viestintää ja kokemuksia, joiden tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa.

Julkaistu 26.9.2021 

Muita kokemusartikkeleita:

Aaltoilusta tasaisen liidivirran äärelle

Kyllä jokaisen myyntijohtajan kannattaisi tätä harkita, koska tämä automatisoi prosessin. Sitä pitäisi oikeasti pysähtyä miettimään, että jos pystyy vapauttamaan näin paljon aikaa, sen arvo on iso.

Joona Keskitalo
Myyntijohtaja
Pulp Agency

Lue lisää kokemuksia:

Aaltoilusta tasaisen liidivirran äärelle

Kyllä jokaisen myyntijohtajan kannattaisi tätä harkita, koska tämä automatisoi prosessin. Sitä pitäisi oikeasti pysähtyä miettimään, että jos pystyy vapauttamaan näin paljon aikaa, sen arvo on iso.

Joona Keskitalo
Myyntijohtaja
Pulp Agency